topbar

Ompelualan Yrittäjät ry

on  valtakunnallinen yhdistys ja
 perustettu vuonna 1994.

Yhdistyksen tavoitteena on toimia ompelualan yrittäjien, ompelualan tarviketoimittajien, ompelualan opettajien ja ompelualan opiskelijoiden keskinäisenä yhdyssiteenä.
Monet yksinyrittäjät kokevat yksinyrittämisen haastavana, tästä joukosta löytyy vertaistukea!

JÄSENYYSMUODOT JA JÄSENMAKSUT
LIITY JÄSENEKSI >>> JÄSENHAKUKAAVAKE 
 

 

Yhdessä olemme vahvempia kehittämään omaa osaamistamme jakamalla tietoja toisillemme, järjestämällä kohtuuhintaisia kursseja ja yhteistapaamisia joka on yhdistyksemme yksi tärkeimmistä voimavaroista. Meillä on pitkään ammatissa olleita sekä myös vasta aloittaneita yrittäjiä. Kauemmin työtä tehneet antavat mielellään neuvoja nuoremmille yrittäjille sekä vanhemmat yrittäjät pääsevät päivittämään uusia oppeja. Yhteistapaamisissa, mm yritysvierailuilla teemme aidosti verkostoitumista ja saamme tietoa lisää omaan työhömme ja jaksamiseen. Pyrimme järjestämään tapahtumia ja koulutuksia eri puolilla Suomea, toiveiden mukaan.

Olemme saaneet oppilaitoksia ja alan yrityksiä yhteistyökumppaneiksi. Yhdessä voimme järjestää laadukkaita kursseja.

Tule jäseneksi mukavaan ja aktiiviseen  ompelualan ammattilaisten joukkoon, liittyminen on helppoa ja jäsenmaksu on kohtuullinen. Myös kannatusjäsenet ovat tervetulleita!

Lisätietoja:

Jaana Jääskeläinen
toiminnanjohtaja
toimisto@ompelualanyrittajat.fi
puh. 0400 656 248


 

Puheenjohtaja

Olivia Fagerlund
Esan vaatturiliike oy
Viistotie 1        
26720 Monnanummi                
p. 0400 128 267

olivia.fagerlund@olivianommel.fi 

Varapuheenjohtaja

Anne Pakarinen
Ompelimo Te-Ri Oy
Toinen Linja 10
00530 HELSINKI
p. 0400 612 710
anne.wirenius@kolumbus.fi

Toiminnanjohtaja

Jaana Jääskeläinen
Jaanan Ompelimo ja Asuste ky
Ruokotie 25
49400 HAMINA
p. 0400 656 248
jaana@jaananompelimo.fi


                   Hallituksen jäsenet:

Mari Ståhls
Mari´s ompelupalvelu

Mariankatu 27
07900 LOVIISA 
p. 040 5230276
mari@marisompelupalvelu.fi

Kirsi Urponen
Kirsin Pukustudio
Kauppakatu 5
26100 RAUMA
p. 050 3535206
kirsi.urponen@gmail.com

 

 

Arja Ahokas
Nahkamuoti Desirè
Kirkkokatu 12 A
48100 KOTKA
p. 0400 888 667
arja.ahokas@luukku.com


                     

Päivi Pohjalainen
Ompelimo Atelje Päivi
Mannerheimintie 7 A
49400 Hamina                
 p. 040 8323076
paivi.pohjalainen@icloud.com
      


Ompelualan Yrittäjät ry KANNATUSJÄSENET;  SUOSITTELEMME KÄYTTÄMÄÄN NÄITÄ YRITYKSIÄ

SNT-GROUP

*ompelulangat, vetoketjut,  tukikankaat,  ​tarranauhat, 
heijastavat tuotteet, nauhat, vanut,  metalli- ja muovitarvikkeet, kankaat

KS-TARVIKE
* silityslaitteet, leikkurit, prässit, ompelukoneet,  ompelukoneen neulat,
sakset, sovitusnuket ym tarvikkeet ja apulaitteet, myös huolto- ja varaosapalvelu

 

VARPUKE OY
*kotimainen työasuvalmistaja

SM FIMAC  OY LTD
*ompelevan alan uudet, käytetyt koneet,
laitteet, huolto, varaosat ja tarvikkeet

 

OMPELIJANMAAILMA
*Laaja valikoima alan tarvikkeita, välineitä ja koneita 

RIMTEK
Brodeerauskoneet ja tarvikkeet

* Paita- ym. tulostimet, materiaalit, prässit, sublimaatiotuotteet
* Teollisuusompelu; palvelut, koulutus, konsultointi, huolto, asennukset
* Suurkuvatulostimet ja leikkurit
* Teollisuusompelukoneet
   tästä YRITYSESITTELY 2020

 

       Haluatko kannatusjäseneksi?
Ota yhteys toimisto@ompelualanyrittajat.fi